HUOM! Castingtilaisuus siirtynyt sunnuntaille 21.2. klo 13. Muistathan ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen alinakilpinen@gmail.com, mikäli olet hakemassa mukaan näytelmän työryhmään.

Syksyllä 2021 Jo-Jo Teatterin ohjelmiston valloittaa iki-ihana Pikku naisia!
Louisa May Alcottin romaaniin perustuva näytelmäsovitus kertoo rakastetun klassikkotarinan Marchin perheen siskoksista, jotka kukin haaveilevat omanlaisestaan elämästä aikuistumisen kynnyksellä. Järkevä Meg, poikatyttö Jo, herkkä Beth ja koreileva Amy varttuvat, kokevat kasvukipuja ja kannattelevat toisiaan heidän isänsä ollessa rintamalla sisällisodassa. Näytelmä on lämmin kasvutarina sisaruudesta ja unelmista.
1860-luvulla julkaistun suosikkiromaanin pohjalta on tehty lukuisia elokuva- ja näytelmäsovituksia. Jo-Jo Teatterin näyttämöllä Pikku naisista nähdään raikas, mutta sopivasti nostalginen versio, jossa nuoruuden vimma yhdistyy lapsuuden tarinoihin. Näytelmän ohjauksesta ja dramatisoinnista vastaa mm. syksyllä 2019 ihastuttaneen Papin perheen ohjaaja Alina Kilpinen.

Näytelmän ensi-ilta on syyskuussa 2021 ja sillä on kaksiosainen harjoittelukausi: maaliskuu – toukokuu ja elokuu – syyskuu. Näytelmää harjoitellaan noin kolmena päivänä viikossa.

Työryhmään haetaan 10-13 näyttelijää. Näytelmässä on neljä nuoren naisen roolia, joiden näyttämöiät ovat suurinpiirtein nämä:
Meg: 20-30v.
Jo: 18-25v.
Beth: 16-25v. (pianonsoittotaito katsotaan eduksi)
Amy: 14-25v. (rooli on jaettavissa myös kahdelle näyttelijälle)
Lisäksi esityksessä on mm. kahden nuoren miehen (näyttämöiät 18-25v. ja 20-35v.), kahden vanhemman miehen (40-60v.) sekä kahden vanhemman naisen (40-60v. ja 50-60v.) roolit. Loput rooleista eivät ole sidottu tiettyyn ikään tai sukupuoleen.

Näyttelijöiden castingtilaisuus järjestetään Jo-Jo Teatterilla sunnuntaina 21.2. klo 13. Mukaan hakevien toivotaan ilmoittautuvan castingiin sähköpostitse 19.2. mennessä osoitteeseen alinakilpinen@gmail.com. Mahdolliset kysymykset ja lisätiedustelut voi lähettää myös samaan osoitteeseen.

Lisäksi työryhmään haetaan mukaan puvustajaa/puvustajia, maskeeraajaa, lavastajaa/lavastajia, valosuunnittelijaa, tekniikan ajajia, markkinoinnin assistentteja sekä ohjaajan assistenttia.
Mikäli joku edellä mainittu pesti kiinnostaa tai haluaisit tarjota osaamistasi johonkin muuhun pestiin, voit laittaa sähköpostia ohjaajalle osoitteeseen alinakilpinen@gmail.com 19.2. mennessä.
Työryhmään hakeville järjestetään tarvittaessa yhteinen hakutilaisuus sunnuntaina 21.2.

Tervetuloa!